Sunnuntaina 20. heinäkuuta 2014

Ukulelenuotit katkaisivat kevättalvella musiikinharrastukseni, niissä kun on kappaleita Tyynen valtameren saarilta ja alakuloinen rikollisuutta, lähinnä turistien murhia, täynnä oleva meininki, meni jotenkin maku musiikista. Olen tuota kuitenkin suomalaisia kappaleita silloin tällöin ukulelella soittanut ja miettinyt musiikin silmin, miksei suomaslainen kulttuuri ole onnellisempi, paratiisimaisempi kuin on. Ukulele soi parhaiten viileällä säällä, kauniin kaihoisasti, mutta helteellä sen ääni ei ole kaunis, ei tee mieli soittaa. Sama on kai Tyynen valtameren paratiisisaarten paratiisimaisuudessakin: kaiho parempaan on paljon onnistuneempi kuin varsinainen paratiisiversio, jonka kai pilaa liika yksittäisiin kohtiin ja itselle sopivaan takertuminen, missä unohdetaans ivistyneet ratkaisut ja saarille muuttaneiden ihmisten lasten omat toiveet. Suomessa on hyvin tuo, että arkea yritetään parantaa. Jokapäiväisiksi valinnoiksi sopivat juuri ne parhaiten onnistuneet ja siksi arki on hyvä lähtökohta. Kaiho on hyvä myös siksi, että kun eri ihmiset kaipaavat paljon eri asioita, niin jos arki on tervehenkinen ja jokainen saa itse valita ammattinsa ym. harrastuksensa, niin on käytössä sekä sivistyneet ratkaisut että kunkin oam näkemys.
Mutta suomalainen musiikki, vaikka monin paikoin viisasta onkin, näyttäisi takertuvan johonkin perässä huosti eläen raahautuvaan perspektiiviin, joka toisaalta on masentuneen ihmisen arjen tasdo ja tuo tunteisiin aitoa, omakohtaisuutta ja ratkaisuihin arkea koskettavuutta, mutta toisaalta joka paikassa toistuessaan ei luo tilaa iän myötä oppimiselle, parempaan päin elämäntavaltaan kasvamiselle tuyon musiikin luoman kiinnekohdan osalta. On hyvä, että jotkut - surullisille elämänviisautta tuovat? - laulut päättyvät mataliin säveliin, mutta miksi joka laulu? Eikö lopun tulisi olla niin elämänviisas arjen ohje kuin mihin arki tuolta pohjalta kuulijalla tavallisesti nousee, eikä aina laulua matalampi?!

Lauantaina 3. 5. 2014

Ukulelensoittoon tuli taukoa, kun ukulelenuotit olivat "paratiisi"saarten loppuun asti kyllästyneen ja perin juurin pottuuntuneen elämäntavan kuvausta/ilmausta. Ja mitä ukulelen soittoa videolta katsoin, oli se rämpytystä, kun taas oman ukuleleni sointi on kaunis ja tuo mieleeni suomalaisen Sibeliuksen(?) sävelmän Soi kunniaksi luojan, jonka tunteita arvostavuudesta ja suojaavuudesta juuri haluaisinkin oppia. Ukulelen sointi on jotenkin positiivisemmin tunteva kuin suomalainen kaihoisa ja osin surumielinen musiikki. Mutta kun tänää soittelin Jätkän humppaa kosketinsoittimella, niin taisin keksiä, mistä suomalaisen musiikin masentuneet sävyt johtuvat. Jätkän humpassa on reilu tervehenkinen meno, mutta sillä se tulee motivoineeksi miesnäjkökulman käytön naisillekin. Siis yhteiselon sujuvuuden varjolla on ujutettu mukaan miestenkeskinen meininki puutteineen kaikkien yhteiseksi kommunikaatiokieleksi ja yhteisön näkökulmaksi - ei siis miesten ja naisten välisen elämän kieli ja näkökulma vaan puhtaasti miehistä koostuvien porukoiden usein epäviisas, lyhytnäköinen ja kömpelö taso alkuperäisen tervehenkisen elämänviisaan tuntevan naisnäkökulmaakin ymmärtävän yhteisen meiningin ja näkökulman sijasta. Oikea kehityssuunta musiikin avulla olisi juuri päinvastainen!

Maanantaina 3. maaliskuuta 2014

Tuosta sointujen soittamisesta musiikkimielikuvansa ja herkkyyden varassa, etta miten sitten oppii sormien liikkeet, jos niita ei kerran mieti? Kasittaakseni pitaisi hahmottaa musiikki ja kaden liike yhtena monimutkaisena kimpaleena: nain soi sointu ja  sen tuo savel soi noin ja kaden liike tuntuu tuolta ja nayttaa talta. Eli hahmotetaan isompi klimppi, jossa soinnun tunnelma ja savelen sointi ovat avainasemassa, ikaan kuin etualalla, ja niiden taustalla hahmottuvat seka kielet ja miten vasermman kaden sormet painavat kielia, mitka nuotit ja mika sointu, mika on soinnun ilme yleensa onnistuessaan, miten oikea kasi liikkuu, mika on mielen sisalto, hetken tunnelma, millainen keskittyminen musiikkiin. Eli valinnat, joiden avulla pyritaan onnistuneempaan soittoon, tehdaan tallaisista erityyppisista isoista klimpeista, joiden henki on hyva, ja niiden variaatioista. Nainajaa mekaaninen kasitys soitosta, nuoteista (ajattele musiikia sen sijaan ja kokemuksellisesti), kaden liikuttamisesta, kielista ja sointujen synnysta pois ja tilalle tulee hyva henkinen mielikuva, joka korostaa musiikin soivuutta ja selviaa hyvin noista aiemmin mekaanisesti hahmotetuista asioista. Kasi ei ole kone, sita ei tarvitse liikuttaa mekaanisesti, vaan usein tunnelma riittaa, tuorytmin ja hengen.

Sunnuntaina 2. maaliskuuta 2014 - Soinnut

Sointujen soittamisessa ukulelella nakyy olevan sama juttu kuin tikku-ukkojen piirustelemisessa paperin reunaan tai maalaamisessa: se, mika on mielentila sina hetkena, kun soittaa soinnun, kuvastuu aanen soinnissa. Jos on koulumainen tekemisentapa, etta ensin nama kielet ja sitten tuollaisen tauonjaljeen tuo, niin aani on mekaaninen, koulumainen, soinniton, jotenkin lattana ja ei-inspiroitunut. Mutta joson mielessa oma musiikki-ihanne, elaytyy siihen koko olemuksellaan ja tekemisentavallaan ja soittaa musiikki-ihannettaan pitkin eika nuotteja, kielia ja katta miettien, niin soinnun sointiin tulee varia omasta musiikki-ihanteesta. Sitten vain korjataan tyylia omaan ihanteeseen pain: upotaan siihen taydemmin, jatetaan koulumaisuus ja sormien tai kielien miettiminen pois, ei etsita nuottikirjoituksen rytmia tai jotakin sentapaista vaan on vain tunnelma, musiikin maailma ja soitin soi mita soi mutta kauniista, sita kauniimmin mita kauemmas musiikin maailmaan oma tie kay, musiikin, tunteiden, tuntemusten, elamanviisauden, kokemuksellisen sosiaalisen kommunikaation, vaikuttavuudentunteiden, olennaisuuksien, niiden aksenttina olevan kauneuden, renon elavaisen kehon, kaytannon toimealiaan ihmisen tapaan soivan elamankokemuksen maailmaan ja soittimen laatijoiden musiikkioriebntotuneisuuden tunteita korostavaan elaman virtaan... Ja soitin vain soi, sita ei mekaanisesti soiteta vaan musiikkimielikuva siirtyy kasien rytmiin, soittimen sointiin, oman elaman vireeseen ja sen myota musiikkiin, jota tuotan.

Talla tavoin soittamista opetellessa soitetaan ensin vain ihan helppoja, esim. vain yhta helppoa sointua, vaikkapa kaikki kielet vapaina ja sitten kokeeksi jotakin ihan helppoa sointua ja koetetaan saada sointi kauniiksi ja sille soinnulle sopivaksi, vaikkapa muutama erilainen sointuva versio kustakin. Herkkyys ja hienovireisyys tuovat musiikki-ihanteeseen uppoutumisen kanssa lisaa taitoa. Helpossa onnistuminen nayttaa oikeaa henkea, oikeaa tekemisentapaaniin, etta jonkun verran vaikeammatkin alkavat sujua hetken verran paremmin, ja sitten on taas soitettava helppoja hyvin kauniisti ja otettava siita mallia muihin sointuihin. Vastaavasti kappaleita voi nappaillen soittaa muutamanhelpon nuotin patkissa, jotta oppii kauniimmin soivuutta ja sormien liikuttaminen soittamiseen hyvalla tyylilla ja hengella helpottuu. Harjoittelutuokion lopuksi soittaisi jotakin onnistunutta kauniisti soivaa,jotta musiikki- ja taitomielikuva jaa mahdollisimman hyvaksi, musiikkimaiseksi.

Kokeilin siis eilen kosketinsoittimen ukuleleaanella ja ukulelen vapaat kielet soivat kuin erikorkuisten oktaavien vastaavat koskettimet, eli ukulelessa on nelja oktaavia, mutta valista puuttuu kaksi, puolitoista ja yksi savelaskel. Nappailemalla voi sottaa kappaleita, yhdella kielella kerrallaan, jos valitsee kielen kappaleen ylimpien ja alimpien nuottien mukaan. Kai tuohon sitten saa kaksi nuottia kerrallaan helposti, kun on toinen kieli melkein samoja savelia mutta eri oktaavista.

Lauantaina 1. maaliskuuta 2014

Voi etta! Tanaan koirien kanssa kavelylla kaydessani vaikutti silta,e tta pikkuinnut ja kyyhkyset olivat pitaneet ukulelensoitostani, ainakin pitivta moista harrastustani hyvana ideana, :)...
Voiko olla, etta soitinta ostamaan ryhtyessa kannataa ostaa soitin paikkakunnalta, jonka kulttuurin kokee tenhoavana ja hyvaatekevana itselleen, kuin elamanviisaan hengenheimolaisen? Ehka silloin tulee soittimen sointiin mukaan jotakin musiikin kanssa yhteen sopivaa leamanviisautta ja soittimen tyyli on paremmin omaan makuun sopiva...

Perjantaina 28. helmikuuta 2014 Kalevalan paivana

Sointuja soittaessa, kun en ole niin tottunut, osuuoikea kasi kieliin milloin millakin tyylilla ja painotuksella ja noista hienoisista eroista syntyy ihan eri tulkinta soinnulle, rytmi, kosketus, kuulostelevaisuus ja tyyli, jolla kasi osuu kieliin: Hawaiji tai linnunlaulu vapaista kielista ja F kuulosti sateelta jotenkin kauniisti toiveikkaasti. Etta kai sita pitaisi opetella paljon herkemmaksi soittotyyliltaa, mika on kylla kiva suunta kehittya...

Torstaina 27. helmikuuta 2014

Ostin eilen ukulelen ja tulin kirjoittaneeksi tuollaisen tayden tunteidenmukaisuuden mahdollisuudesta: http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2014/02/tunteiden-viisauden-mukaan-elaminen.html .
Ukuleleni on kuvallinenja se nayttaisi auttavan soittamaan oppimisessa. Kitaralla en oppinut sointuja, mutta ukulelen soinnut nayttavat luonnistuvan ja eilen soitin jo kolme kappalettakin nappailemalla mutta alimmat nuotit eivat soineet, kun ukulelen alin nuotti on C ja aanialaa vajaat kaksi oktaavia A:han asti. Ukulele on hawaijilainen soitin, kaunis sointuva aani paratiisisaarten tyyliin, nelikielinen pikkukitaramainen mutta sointuvampi ja helpompi oppia, ja halvempi. Kiva!

Jaa, eipas olekaan ukulelessa pieni aaniala vaan suuri, mutta valista puuttuu nuotteja, jotka voi korvata oktaavia ylempaa soittmalla, kun kielten aanen vari soi alempana.
Vaikuttaa silta,e tta ukulelen soittamisen oppimisessa auttaa olennaisesti, kun uppoutuu paratiisisaarten viehatykseen, saa siita tuulahduksen ukulelen soinnissa. Siksikin kuvallinen soitin oli ihan hyva valinta.
Tama ukulele maksoi 79 euroa, mutta kun netista katsoin, niin myynnissa on Suomessakin esim. 30 euron ukuleleja, mutten nyt sitten tieda, soivatko miten erilailla tai eiko viritys niissa pysy. Paratiisdi kai vaatii jatkuvaa saatamista etenkin aloittelijoilta, niinpa uudelleen viritettava soitin, ja ylemmas yrittamista, niinpa korkeammalta soitettuja savelia, ja ikavien juttujen karsimista pois, niinpa sopraanoukulele tavallisin. Ihan kun vain soittaa soinnun mitaan kielia painamatta, niin tulee kevainen linnunlaulu mieleen.

Keskiviikkona 29. tammikuuta 2014

Loysin laulukirjasta kappaleen Kuinka paljon rakkautta, jonka sanat menevat "Kuinka paljon rakkautta mulle suotkin, sen voin sulle kaksinverroin lahjoittaa..." Mutta laulu kuvaa kivasti onnistuneesti toimeliaan ihmisen hyvantuulista auttamisenhalua, kun han ohimennen auttaa jossakin toisen elaman kannalta tarkeassa kysymyksessa, ja niin oikeammat sanat kuuluisivat "moniverroin lahjoittaa". Tyypillisesti tati jeesaa nuorempaa ja tyhmempaa, mutta voihan samanikaisten valillakin, jos on tarpeeksi eli tosi paljon tilaa omalle elamalle kaikkine omine tekemisineen. Kiva, kun tuollainen ohje, ideaali, on toimiva, :)