Välillä mietin, että olisiko viulu kiva: oppisiko sitä vielä aikuisena soittamaan? Mutta sitten mietin, että mitä jos oppisikin, niin tuottaisi kauniisti soivaa ääntä soittimella, niin jäisi kumminkin jotenkin tyhjä olo. Paljon parempi on, jos laulaa itse kauniisti: soi itse eikä mikään instrumentti vain! Tulee jotenkin tyytyväisempi, eheämpi olo… Taitaa jäädä viulu hankkimatta, vaan tuossa miettiessäni, kun oivalsin, että viulunsoittajan pään asento on tunteita kuuntelevan ihmisen asento, niin johon viehätti ajatus viulunsoitosta: noin hyvin mietitty soitin, opettaa osin itse itsensä! Vaan kumminkin laulu kiehtoo enemmän…
Vanhoista suosikkikappaleistani soitin kosketinsoittimellani Jo valkenee kaukainen ranta, ja taas huomasin, että pidän juuri Merikannosta: jokainen sävelkulun pienikin osa soi omantyypisenään, jotenkin tuoreen elämänmakuisesti – tuon kun vielä oppii laulamaan niin kuin sävelmän tuntee omasta kokemuspiirstään löytävän, niin johan on hieno…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti