Luonnon tenho on erilainen kuin musiikin

Luin Itä-Savo-lehdestä, että muutama ihminen aikoo tällä viikolla pitää konsertin luonnon helmassa, karun kauniilla paikalla. Yleisö tulisi kirkkoveneillä ja kaiku vastaisi kalliorannoilta. Paikka on varmaan hieno, kenties jotakuta kiinnostaa pohtia, voisiko siellä soida komeasti. Mutta jos ymmärtää musiikista jo jonkin verran, niin musiikkihan on kuin muisto, haave, jonnekin päin tavoittamista eikä kilpaile konkreettisuuden kanssa, ainakaan yleensä. Niin karun kauniilla paikalla on kyllä vaikea yltää siihen, mitä paikka sinällään linnunlauluineen tavallisesti tarjoaa tuohon vuorokaudenaikaan ja vuodenaikaan. Yleensä konsertteja pidetään sisätiloissa, ulkona ne jotenkin lätistyvät, eivät ole niin mielekiintoisia luonnon vehreyteen verrattuna. Luonnon tenho on erityyppistä kuin musiikin. Siksi jotkin paikat sopivat musiikkiesityksiin mutta erityisen vaikuttavat luonnonkauniit paikat eivät, vaan musiikki kaipaa kai rakennettua ja vehreää. Tulee mieleen raptason musiikinymmärrys, kun yrittää musiikilla ylittää luonnon tenhon. Jos paikka on hieno, niin kaunista musiikkia kai saisi konsertissa esittämällä siellä retkeiltyään, retkeilyn vaikuttavuuden musitojen osin kantamana, jos siis ei ole sotkenut omia musiikintuottamisyrityksiään luonnon tunnelmaan, vaan on vain hiljaa retkeillyt.