Perjantaina 30. Joulukuuta 2011

Joululaulujen soitteleminen kaksikätisesti synnytti uudenlaisen kiinnostuksen musiikkiin, mutta enemmänkin nuottipohjaisen kuin omakohtaisen. Se synnyttää kysymyksen, miten olla musiikin kanssa, jos musiikki sellaisenaan ei saa elämää soimaan. Nyt jouduin jotenkin liikaa musiikin varaan ja kappaleet jäivät käytännön elämästäni irrallisiksi, kun taas elämä soi silloin, kun tunnelmallisen elämänviisaasti katselee rennohkoa toimeliaisuuttaan. Silloin kappaleet rinnastuvat samaan teemaan elävässä elämässä ja saavat siitä uutta puhtia, koskettavuutta ja mielekkyyksiä.

Tiistaina 27.12.2011

Katselin eilen telkusta elokuvaa Mozartin siskosta Nannerl Mozartista. Kaivoin hyllystä esiin Mozartin menuetin eikä voi sanoa, että se olisi tehnyt vaikutuksen, sain vain sen kuvan, että säveltäjä oli lapsi, jolla oli musikaaliset vanhemmat. Nannerlin sävellykset elokuvassa sen sijaan kuulostivat kauniilta ja kun hän soitti aksenttia tunnevirettään kuvaavalle laululle, opin alkeet tuosta tavasta säveltää vaikuttavuutta korostavaa melodiaa. Taisi olla tosi musikaaliset näyttelijät :) Tosi kiva oppia uutta musiikista ja musikaalisuudesta!
Mutta niin vain soivat tutut laulut korvissani kauniimmin kuin Mozart!

Tapaninpäivänä 26.12.2011

Soittelin joululauluja vaihteeksi kaikki oikean käden nuotit soittaen ja vaikka oli takeltelevaista niin soi kyllä kauniimmin. Ja kun lisäsin hitaasti vasemman käden, niin kylläpä oli paljon paremman kuuloista, jotenkin täydempää entisen ohkaisen sijaan. Sain siis uuden urakan: oppia soittamaan molemmin käsin kaikki nuotit. Nyt jo olen oppinut soittamaan musiikin kuuloista enkä kaavamaista. Kun vain huolehdin, etten koulumaisesti harjoittele vaan aina tunnelmallisesti, niin varmaan opin ajan myötä soittamaan omiin korviini nautittavan kauniisti soiden. Liika pakertaminen luo lättänän tyylin, joten parasta soitella lyhyitä pätkiä vain, niin kuin eniten kiehtoo.

Joulupäivänä 25. joulukuuta 2011

Itsekseen soitellessa ja laulellessa on upeaa, kun aina löytää jotakin uutta, aukeaa kokonaan uusi musiikin maailma. Koulumaisuus tappaa itse löytämisen, mutta kun hakee juuri elämänmakuisuutta, ei niinkään musiikkia siten kuin se on nuotteihin kirjoitettu, vaan jotakin sen alkumuotoa elävässä elämässä, sen kiehtovuudessa ja elämänviisaudessa, joka koskettaa tunnetasolla, niin silloin on niin rikkaan näkökulman kanssa tekemisissä, että sen myötä musiikki aukeaa aina vain uuteen rikkauteen, kiehtovien uusien näkökulmien ja punaisten lankojen suuntaan. Sillä vaikkei itse nuoteista tavoittaisi kuin tietyt tutut asiat, niin elämän tuomat mielekkyydet antavat uusia kiehtovia teemoja, jotka tuovat syvyyttä ja monimuotoisuutta entisten mielekkyyksien lisäksi.
Tähän liittyen: Katselin pari viikkoa sitten videolta Bruce Springsteenin Dancing in the dark - esitystä ja kommentoin: "Maybe it is wrong to try to understand Bruce's skills via rough realism or via music. High skill is born from reaching for the ages old correct way to live that is encoded in the human nature. That fine sensitivity and vivid aliveness is music in its original form and has a strong lively touch with reality."

Laulamisesta: Kaunis ääni ei ole tekninen taito vaan tunnelmalliset hyväntuulisen toimeliaat mielentilat soivat äänessä kauniisti. Ei siis rauhoituta laulamaan vaan pikemminkin riehaannutaan toimeliaiksi ja sivutuotteena syntyy kaunis sointi. Olennaista on, ettei tee reunoja olemukselleen tai muuten uraudu, sillä tuohon tukahtuneeseen voimattomuuteen uupuu äänikin. Anna laulaessasi virtaavan ilman soida juuri eläväisissä kohdissa ja jätä uupuneet työmäiset kohdat hiljaisiksi!

Perjantaina 16. Joulukuuta 2011

Marketissa käydessäni kuljin sävellystaitoiselta näyttävän miehen ohi ja on kuin jo niin lyhyessä ajassa hän olisi onnistunut jättämään mieleeni kuvan siitä, miten sävelletään joululauluja: Kun eläytyy johonkin tunteeseen tai tunteenomaisesti hahmotettuun maisemaan eli johonkin joulumeininkiin niin että tuo elämisentapa tunteiden elämänviisauden näkökulmasta on samanlainen kuin erilaisten laulujen synnyttämät tunnevoittoiset mielikuvat, niin riittää pukea se säveliksi ja joululaulu on valmis. Luultavasti säveliksi puetaan kuin soittelisi kilkati kalkati -soittimella tunnelmasävyjä mikä tumma ja matala ja mikä vaalea ja korkea, rytmi ja sävelkulut tuon elämäntavan tunnevireen mukaan. Joulumielialaa taas tavoittaa vaalimalla niitä tekijöitä, jotka muutenkin tekevät elämästä tunteiden kannalta hyvän, kuten esim. luontoteema joulukoristeissa ja ystävällisyys.
Yleensä taitoja ei opi koulumaisesti oppia toistamalla, jollei opettele erilaisia asioita ihan eri lähteistä, jolloin esim. elämänviisauden opit auttavat musiikissa ja urheilu ja luonto elämänviisaudessa ja uskonnossa. Paras on, jos voi kulkea ihan niin kuin huvittaa ja omasta itsestä mielekkäältä tuntuu, omia haaveita kohden mielekkäimpiä teitä, sillä silloin voi luottaa omiin vahvuuksiinsa ja bodata heikkoutensa paljon pienemmiksi, vaikka toisilla olisi ihan toinen rytmi. Parempi siis yksin kuin koulumaisesti. Koulumaisia opintoja tekisi paremmiksi se että toistojen sijaan kuljettaisiin innostuksenkohteita myöten monenlaisesta erilaisesta oppien.

Torstaina 15. Joulukuuta 2011

Jotenkin olen vasta viime aikoina äkännyt, että mustalaisethan ovat kovin taiteellisia ja mustalaistaiteilijat kelpaavat loistaviksi malleiksi taiteellisuudessa. Jotakin olen jo oppinut: Upota kokemaan tunnelmat ja tunteet vahvasti, niin että on niiden taso kokemuksessa keskeisin - niin kuin toki haltankin elää, mutta joka arjen paineessa usein unohtuu, mutta on mustalaisesikuvien avulla helppo ottaa missiokseen. Huomio vaikutelmiin, tuntein koettuihin merkityksellisyyksiin ja näyttävyyteen, jonka koen olevan kyse ikiaikaisen oikean elämäntavan palasista. Niin laulukin soi useampia huomioita myöten kauniisti polveillen.
(Mallista opitaan huomaamalla, mihin perustoimintoihin taitava jakaa huomionsa tehdessään jotakin taitonsa piiriin kuuluvaa, ja keskitytään itse samoin hyvällä huomiolla yrittäen saada tuon taidon piirin asiat kohdalleen.)

Keskiviikkona 7. Joulukuuta 2011

Huomasin, ettei hyvä lauluääni synny toimettomuudesta tai lintujen matkimisesta vaan hyväntuulisesta toimeliaisuudesta yhdistettynä mallin ottamiseen pikkulinnuista.

Torstaina 1. Joulukuuta 2011

Lauloin tänään sattumalta pätkän Uralin pihlajaa ja ekaa kertaa onnistuin laulamaan kahdella tyylillä yhtä aikaa, mikä oli kiva aluevaltaus: puun tunnelma ja kaihoisa tunnevire. On kiva kun oppii ilmaisemaan monitahoisemmin mielentilaansa. Koen olevani tunteiden ja tunnelmien kielinen, jolloin laulutaito tuo mahdollisuuden kommunikoida omaa näkökulmaani. Illalla koirani lojuivat lattialla ja oli jotenkin tyynellä tavalla hyvä mieli. Lauloin pätkän jotakin vain mitä mieleeni säveltä ja tunnetta tuli, ajattelin että upeaa kun koirat ovat jo valmiiksi eläintenkieliset ja minäkin opin laulua. Jotenkin on aivan erilainen ääni laulaa mielentilaansa ilmaisten kuin soittaa jotakin soitinta. Ihmisääni on monipuolisuudessaan hienompi.

Lauantaina 12.11.2011

Olisi kiva oppia soittamaan ihan hyvin. Kuvittelen että silloin sormet, rytmi ja tunnelma jotenkin vain luonnostaan löytäisivät oikeaan koskettimilla. Mutta kuinka sen voisi oppia helposti, tuosta noin vain? Yritin laatia aiheesta ohjeen itselleni, ehkä muillekin opiksi:
Älä soita nuottimerkintöjen ja soittimen koskettimiston ulkonäön mukaan suunnistaen. Vaan luota mieleesi syntyneisiin hahmoihin itse musiikista, tunteista, mielentiloista ja tunnelmista, niiden rytmistä, sävelistä joihin nuotit viittaavat, sävelten sijainnista koskettimistolla, kosketinten sijainnista lähellä, kaukana jne. lihastunnon avulla hahmotettuina, jne. kustakin asiasta oman luontaisen hahmotustapasi varassa. Soita sitten tunnelähtöisesti tuon tuntemuspohjaisen oikeaan osuvuuden tajusi varassa.

Lauantaina 5.11.2011

Olen viime aikoina laulanut silloin tällöin ja vain vähän, mutta tuntuu kuin olisin saavuttanut nyt taitotason, jolla enemmän laulaen oppii vastaavasti enemmän: nyt tiedän miten mielentilan saa soimaan äänessä ja miten voi ilmaista eri puolia joko erikseen tai yhtä aikaa, harjoitusta vain lisää ja opinkin. Katselin tänään telkusta Talent Suomea ja siinä pikkutyttö soitti kauniisti viulua, aina ennen viime aikoihin asti olen suuresti ihaillut viulunsoitossa taitavuutta, mutta nyt tuli mieleeni vain: 'Tuollainen ei kosketa minua enää niin kuin ennen nyt kun olen itse oppinut laulamaan.' Ihmisääni ei ole niin alakuloinen kuin viulun ääni vaan soi puhtaammin ja monivireisemmin ilmaisten. Minua kiehtoo etenkin se, miten olla tavallinen ja soiva, miten perinteinen suomalaisuus on eloisaa ja laajemminkin se, miten ihmisten omin itse soi kauniin elämänmyönteisesti.

Lauantai 15. lokakuuta 2011

Kokeilin mielenkiinnosta kosketinsoittimella, miltä kuulostaisi onnentoivotus. Kun tähän asti olen yrittänyt kuvata mielentilaa sävelin, niin nyt etsin ideaalikuvaa siitä, miten hyvin p0itäisi olla, jonkinlaisten eheää tunnemielialaa, joka olisi tavoitteena. Heti syntyi jotakin enemmän musiikin kuuloista, kun tuli eristettyä jokin positiivinen asia ja kuvattua se mahdollisimman hyvin, ts. eläydyttyä ja puettua sitten tuo mieliala säveliksi. Ihan muutamia säveliä vain, mutta kiva oivallus kumminkin ihan musiikin kannalta laajemmaltikin.

Pidän kovin luonnosta ja käsitykseni mukaan musiikki ja taide ylipäätään on jonkinlaista ihmisten, eläinten ja kasvien yhteistä alkuperäistä luonnollista kieltä. Virittyminen luonnon, esim. pikkulintujen ja koirieni, kielelle näkyy tuovan samaa painotusta ihmissuhteisiinikin. Ilmeisesti omia kiinnostuksenkohteitaan voi harrastaa laajemmaltikin, jos saa viritettyä sosiaalisten suhteittensa aallonpituudeksi taiteen, eläimet, luonnon, tunnelmat, elämänviisauden jne., ts. sen mistä itse on erityisen harrastunut, paljon tuttuja enemmän siis. Kai on niin, että voi vaihtaa ihmistyyppiluokitustaan harrastuneisuutensa suuntaan paljonkin, jos vain jostakin saa ensin virittäytymisen noihin asioihin - esim. yksinään harrastamalla ja keskittymällä niin paljon niihin, että tuntuisi luontevalta puhua juuri niistä - vaikkei välttämättä paljoa puhuisikaan, niin sosiaalisten suhteiden painotus siirtyy kumminkin, mistä on paljon iloa elintilan saamisessa omille haaveilleen ja kiinnostuksenkohteilleen, omille henkilökohtaisille elämänarvoilleen ja omalle elämänviisaudelleen. Omassa kiinnostuksenkohteessa tarvittavien lahjojen oppimisesta lue blogini http://nopeaoppisuus.blogspot.com "Haaveammattiin: Kuinka oppia kaikki kerralla - piirustus ja maalaus".

Sunnuntaina 4. syyskuuta 2011

Soinnut kuulostavat paljon kauniimmilta, kun soittaa niiden sävelet kuin sadepisarat, mutta kuinka tuon nyt neuvoisi sellaiselle, joka on oppinut toista kautta ensin? Ero tavalliseen lienee se, ettei soiteta nuottien mukaan vaan oman musiikkatajun rytmittämänä. Päästetään siis kaavoista irti ja kuunnellaan musiikkia, omaa tunnemielikuvaa siitä, miten musiikki menee, ja soitetaan ihan sen mukaan. Soinnun sävelet soitetaan samaan tapaan yksitellen niin kuin omaan musiikki-intuitioon kuulostaa hyvältä. Kaunista!

(Näihin aikoihin muutin Savonlinnan Pilajaniemen kaupunginosasta Savonlinnan Nätkin kaupnginosaan, missä asun edelleen nyt kesäkuussa 2015.)

Lauantaina 3. syyskuuta 2011

Puoleen vuoteen, sen jälkeen kun olin kuuntelemassa bändiä ja sain bändiltä nuotteja, en ole paljon soitellut, mutta nyt kun palautin bändin nuotit, niin tuntui jokin taas aukenevan ja musiikki taas kiinnostavan ja luonnistuvan paljon paremmin. Sen, minkä olen soitellut, olen soittanut lähinnä pianoäänellä ja äänen vaihtaminen on tuntunut hankalalta, kun olen edelleen soittanut pianotapaan, niin on jäänyt noihin tuttuihin pianoon ja harmonikkaan, vaikken pianon äänestä pidäkään. Mutta nyt sitten päätin jättää pianoäänen pois käytöstä ja soittaa huolella kunkin äänen kuin soittaisin tuota soitinta juuri, kaikkine sävelten välisine taukoineen, sointeineen, musiikintajuineen, musiikkityyleineen jne. Ja silloin soivat äänet kauniisti, kuin saisi uuden soittimen lahjan noin vain nappia painamalla. Mutta jos pianon tapaan soittaa, menevät äänet yhdeksi mössöksi ja tuntuu kuin kaikki olisivat saman elektronisen äänen muunnelmia. Nyt löysin panhuilun, ukulelen ja vaikka mitä, ensi kertaa jokin keinotekoinenkin ääni kiehtoi, kai nekin on joku kivoiksi valinnut.
Laulukirjassa o9li laulu Laulun aiheet, joka tuntuu opettavan, miten oppii itse säveltämään lauluja – mi8ten kiva! Tuon kun vielä oppisi…

Torstaina 1. syyskuuta 2011

Jossain kohdassa meni musiikinharrastukseni pieleen, loppui, ja se oli kai tuo bändi. Täytynee haukkua bändi, jotta pääsee kompastuskohdasta ylitse. Bandi oli vanhoja eläkeläisukkoja, jotka olivat soittotunneilla oppineet soittamaan, ja niinpä heidän musiikkikäsityksensä oli jähmeän urautunut eikä jättänyt tilaa minun musiikkimaulleni ja taitojeni kirjolle. Pari oli joukossa taitavampaa kuin muut, mutta hekin jotenkin tavanomaisia, kun taas minä olen erikoinen. Ensi kerran pitää etsiä hulivilibändi, jos tuota nyt sitten mistään löytää. Kai se on niin, että pidän vapaamuotoisuudesta yli kaiken ja tuo ukkojen orkesteri oli kaavaminen.

Keskiviikkona 31. elokuuta 2011 - Harmonisesti yhteen soiva kuoro

No, jäivät viuluhaaveet kokonaan. Äänenkäyttö sen sijaan kiinnostaa ja jotain olen jo oppinutkin:
Kurkkua ei saa jännittää laulaessa vaan kurkussa ja suussa soivat ne kohdat, jotka ovat eläväisen rennot kuin sohvassa istuksivan olo on lokoisa. Ja jos haluaa laulussa kuvastuvan jonkin tietyn tunteen, niin kokiessaan tuon tunteen nostaa sen mieleensä keskittymisen kohteeksi, jotta se luonnostaa kuuluu mielentilaa kuvastavassa laulussa. Katselin ikkunasta ulos taivasta ja kokeilin laulaa maiseman herättämästä kiinnostuksesta, valosta ja pilvien tunnelmasta – kiinnostavaa! Kun ekaa kertaa tuollaista onnistuu tekemään, niin tosi jännää uutta!

Musiikkitalon avajaiskonserttia televisiosta katsellessani mieleen tulleita huomioita:
• Suomalainen perusmeininki, perinteinen suomalainen sosiaalisuus on vapaamuotoista ja käytännönläheisen tunnelmallista: syntyy luonnollinen kaunis lauluääni, joka kuvastaa tuota tuttua meininkiä, ja luonnollinen kaunis harmonia, kun eri ihmisten äänet soittavat kukin omalla tavallaan samoja teemoja, jotka ovat senhetkisiä yhteisiä tekemisiä, yhteisiä näkemyksiä, toiveita, haaveita, arvoja ja tuttua yhteistä meininkiä.
• Orkesteri tai kuoro soi hyvin yhteen, kun jokainen kuuntelee omaa käsitystääns iitä, millainen musiikin oikeastaan kuuluisi olla, omaa musiikkihaavemielikuvaansa, sitä, mitä tuo musiikki oikeasti kuuluisi olla, ja sovittaa oman soittimensa tai äänensä tuohon yhteiseen harmoniaan sen ilmentymänä, yhtenä juonteena kudelmassa.
• Sikäli kuin orkesteri soi yhteen samoin kuin suuri joukko ihmisiä pelaa yhteen, niin kaunis sointi syntyisi, kun sosiaalisena teemana olisi ajatelma "Rakastan Elämää, onnea ja elämänmyönteisyyttä - niin kuin useimmat muut, niin kuin Sinä myös! Siksi otan ne arvoikseni maailmassa laajemmaltikin." Näin positiiviseen suuntaan kulkemalla syntyy puhtia ja motivaatiota mm. työteho kohenee rutkasti.
• Taito paranee, kun ottaa avuksi realistisen tunnelmatajun, jota eläväinen rentous parantaa, ja sen kanssa yhdessä käyttää näköaistin maisemakatseen rakennehahmotusta alkaen ison kokoluokan eheistä positiivisten tunteiden mukaisista hahmoista, suunnistaen niiden mukaan ja vain lisäksi samalla tarkalla hahmotustavalla yksityiskohdatkin oikein saaden.
• Elämänkokemuksemme soi luonnostaan tunnelmasävyjen musiikkina, joka muodostaa rikkaan maiseman, jonka osateemoina vain ovat ajatukset ja musiikki, joka sillä hetkellä on mielessä. Tuosta maisemasta voi poimia musiikin teeman ihannemuodossaan, oman musiikkitajunsa tuottamana elämänmakuisena haavekuvana ja seurata sitä.
• Musiikin tulkintaa etsiessään orkesterissa korostuvat eri soittimet. Se, joka on tavallisesti vain sivuroolissa, voi äkkiä joutuakin hetkeksi keskiöön ja silloin on soitettava kauniisti kiehtoen kun toiset soittavat hiljempaa. Ja välillä toki soi koko orkesteri yhtenä sointuvana äänenä.
• Itse laulaessani soivat äänessä rennot lokoisan olon kohdat eivätkä kireän jännitetyt. Hyvä mieli tuo ääneen kauneutta.

Maanantaina 29. elokuuta 2011

Kävin sittenkin soitinliikkeessä koettamassa viulua, mutta skrääk, minkä äänen siitä sain! En kestäisi niin kovaa ääntä korvan juuressa ja kun kosketinsoittimen ääni on paljon kauniimpi, niin miksi viitsisin treenata? Omakin ääneni soi paljon kauniimmin! Laulaminen kiehtoo minua paljon enemmän, on kiva tuottaa monenlaista ääntä ihan itse.

Sunnuntaina 28. elokuuta 2011

Välillä mietin, että olisiko viulu kiva: oppisiko sitä vielä aikuisena soittamaan? Mutta sitten mietin, että mitä jos oppisikin, niin tuottaisi kauniisti soivaa ääntä soittimella, niin jäisi kumminkin jotenkin tyhjä olo. Paljon parempi on, jos laulaa itse kauniisti: soi itse eikä mikään instrumentti vain! Tulee jotenkin tyytyväisempi, eheämpi olo… Taitaa jäädä viulu hankkimatta, vaan tuossa miettiessäni, kun oivalsin, että viulunsoittajan pään asento on tunteita kuuntelevan ihmisen asento, niin johon viehätti ajatus viulunsoitosta: noin hyvin mietitty soitin, opettaa osin itse itsensä! Vaan kumminkin laulu kiehtoo enemmän…
Vanhoista suosikkikappaleistani soitin kosketinsoittimellani Jo valkenee kaukainen ranta, ja taas huomasin, että pidän juuri Merikannosta: jokainen sävelkulun pienikin osa soi omantyypisenään, jotenkin tuoreen elämänmakuisesti – tuon kun vielä oppii laulamaan niin kuin sävelmän tuntee omasta kokemuspiirstään löytävän, niin johan on hieno…

10. elokuuta 2011

Täytin 40 vuotta ja ostin itselleni lahjaksi Oskar Merikannon lauluja, nuotteja ja sanoja siis hänen kauneimmista lauluistaan. Minua kiinnostaa, miten ne on sävelletty: eheä tervehdyttävä tunteidenmukainen näkökulma, jotenkin perinteisen perisuomalainen viisas näkökulma, joka kommunikoituu usean helpomman näkökulman yhdistelmänä: lauluja kuunnellessa tuntuu kuin hän olisi säveltänyt teeman yhdestä tärkeästä asiasta ja jatkanut sitten siihen, joka siitä jo mainitusta näkökulmasta näyttää tärkeältä lisältä mainita, säveltänyt teeman siitäkin ja niin edespäin kerrps kerrokselta johonkin suomalaiseen viisauteen päätyen. Ja niin kauniita ovat! Kai se on sitä, kun elämänkokemus soi... Voikohan tuollaisesta ottaa mallia? Oppisi itsekin jotakin hienoa?
Elämänkokemus soi, jos se on tunnelmallinen, eikä kehoon tee reunoja esim. kehoa ympäröivään tilaan, eikä sanallista kehoaankaan eikä ole muodollinen tai tiettyä tyyliä esittävä. Nuo jäykät muodot ja rajat tekevät olon kuin sisätiloissa oleskelevalla, mutta vapaamuotoinen mieltymystenmukainen urheilu ja luonnon ihaileminen tuovat avaran tunnelmallisen el'ämänkokemuksen, joka luonnostaan soi tunnelmasävyinä, ja jos kokemus on vahvemmin tunnelmallinen luonnostaan, jotenkin kauneuden ihailuorientoitunut samalla, niin silloin ainakin tunnelmasävyt soivat sävelinä. Vaaleat tunnelmasävyt ovat siis korkeita säveliä ja tummat matalia. Elämänkokemus muodostaa musiikkimaiseman.
Mietin, josko menisin syksyllä laulutunnille tai kuoroon, mutta katoaako silloin osin linnuilta matkittu spontaani laulutyylini, jota olisi kiva harjoitella itsekseen sen verran, että sitten taatusti osaisi sen. Äänessä on sama juttu: se soi, kun ei tee reunoja eikä sanallista vaan on vain spontaanin elämänmakuinen ja kiekaisee - kuin pikkulintu!

Musiikin löytäminen

Koen luonnostaan elämän tunnelmallisena maisemana, kokemuksenmakuisena. Olisi kiva löytää sille kommunikaatio- ja ilmaisukeino. Taiteesta sen kai löytäisi, ilmaisun omalle elämänviisaudelleen, mutta paljon oppimista siinä vielä on…
Joissakin kappaleissa on selkeästi jokin oma elämänviisaus, kuin käsitys elämän kauneudesta, kun tietyllä tavalla elää. Niin kuin Oskar Merikannon Soi vienosti murheeni soitto –kappaleessa on käsitys siitä, miten elämä on kaunis tunteidenmukaisuutta tukevalla tavalla silloinkin, kun elämä on rankka – vähän niin kuin itku saa päästämään irti ja rennonpana kyyneleisten silmäripsien läpi maailma jotenkin hassusti sädehtii, kun lähtee itkettyään uudelleen elämän virtaan mukaan. Tuikkikaa oi joulun tähtöset on sellainen myös, jotenkin kovin kaunis, kun jää kuulostelemaan sävelmän kuvaamaa mielentilaa. Niin aina silloin tällöin jokin laulu aukeaa kuvaksi kauniista tunteidenmukaisuudesta eikä pelkäksi rallatukseksi. Tänään esimerkiksi Lähteellä aukesi kuvaksi kauneudesta, kauniista tavasta elää, olla. Aukeavatko kaikki laulut siten vai onko se erityisen viisauden merkki? Astears go by ei kuulostanut kauniilta tähän tapaan vaan jotenkin typerän epäviisaalta. Mutta voihan olla, että paljon jää huomaamatta, varmasti jääkin. Tuntuu kuin pitäisi löytää musiikki uudelleen, joltakin kauniilta elämänmakuiselta puoleltaan, jotakin sellaista mitä olen aina etsinyt, mutta jonka en ole tietänyt olevan musiikki vaan enemmänkin elämänviisaus.

* * *
19.4.2016 Vuodenaikojen elämisen ohjeitani http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html

19. kesäkuuta 2011, sunnuntai

Useampaan kuukauteen ei ole tullut soiteltua kunnes nyt sitten taas viime päivinä. Jotakin olen laulanut kyllä, oppinut kauniimpaa ääntä, osin linnuilta hauskaa meininkiä ja osin pudottanut ”reunoja” pois laulun hahmotuksestani ja antanut elämän sellaisenaan kuvastua äänessäni.
Soittamisesta mietin sellaista, että meille jokaisella on ammattiala, joka antaa kaavan, tavanmukaisuuden, jonka mukaan tekemisiämme hahmottaa. Muusikon kaava on erilainen kuin kirjoituspöytätyötä tekevän. Niinpä täytyy päästää irti ammattialatottumuksistaan ja uida erilaiseen rennompaan hauskempaan elämäntapaan, jotta soitosta katoaisi jähmeys ja tulisi elämänmakuisuutta tilalle.