Tiistaina 24. huhtikuuta 2012

Kirjoittelin eilen tuollaisen, lähetin OAJ:Lle.

"Väinön kannel: suomalaisuus ja musiikki
Koko ikäni olen ollut kovin järkevä arkijärkiseen suomalaiseen tapaan, jolla selvittää koulunkin ongelmitta. Järki on ollut apunani tunteidenmukaisuudessa, sekä omassa elmässäni että sosiaalisuudessa. Järjen avulla olen ratkonut sen, miten tavoitteeni käytännössä voi toteuttaa. Tunteet puolestaan ovat merkinneet elämäni mittasuhteet ja tuoneet elämänviisauden näkökulman sinnekin, missä alunpitäen oli vain koulu tai työ. Tunteet ovat kertoneet, miten elämänfilosofiset ongelmat ratkoa ja tuoda elintilaa sinne, minne koulutettu järki ei sitä osaa tuoda.
Suomalaiseen jäyhään järkiperäiseen tapaan en ole ollut kovin musikaalinen, mutta olen kokenut musiikin tärkeäksi elämässä ja maailmassa. On tärkeää antaa tilaa tunteille, elämänviisaudelle, toimivalle sosiaalisuudelle, aidolle syvällisyydelle ja vaikutelmien kielelle, johon järkikin perustuu. Tunteidenmukaiset soivat kohdat kertovat onnistuneisuudesta, kun taas lättänät soimattomat kkrrhhhh-äänet kertovat siitä, että pelkkien välineiden varaan rakentaminen on johtanut umpikujaan, on lapsi mennyt pesuveden mukana. Se, mikä soi, on tavoitteenomaista, syvällistä, toimivaa, sisällyksekästä ja onnellistuttavaa, sosiaalisuudessakin kiehtovaa. Se, mikä ei soi, on mennyt pieleen, jäänyt elottomaksi, rasittavan uuvuttomaksi, sisällyksettömäksi, onnettomaksi ja voimattomaksi, usein keskenään ristiriitaiseksi. Musiikin kieli kertoo onnistumisista, tavoitteista. Siellä, missä musiikki soi, pääsee hetken verran beesaamaan paremmilla toimivammilla tekemisentavoilla, näkökulmilla, katsomistavoilla, mielenvireillä, elämäntavoilla jne. Musiikki on kuin kartta oikeaan - kartta jonka luontomme koskettavuuden ja oikeaanosuvuuden perusteella rakentaa.
Musiikkiin saa kosketuksen paitsi kuuntelemalla, myös laulamalla: äänessä onnelliset toimivat kohdat soivat kauniisti, kun taas tunnelmattomat kkrrrhhhmaiset elämäntavan puolet eivät soi: ne kannattaa jättää pois laulusta, joka kumminkin on malli, positiivinen esimerkki muille. Ajattelussa on olennaista tavoittaa maailma sanojen takana. Samoin musiikissa tavoittaa elämänkokemuksen kiehtovuus, sen elinvoimaisuus, musiikin nuottikirjoituksen takaa, kuin nuotti olisi karttamerkki mutta elämänkokemuksen musiikki eli maasto monimutkaisessa rikkaudessaan se ainoa merkityksellinen.
Tunnelmia on synkkiä tummia ja keveitä toiveikkaita vaaleita. Vaaleat sävyt soivat korkeina sävelinä ja tummat matalina, joiden oikeat korkeudet kokemus opettaa. Tunnelmasävyjen vaihtelu elämämme rytmissä luo musiikkimaiseman, josta voimme poimia laulun. Se, mikä elämässä ja maailmassa on merkityksellistä, koskettaa vahvasti tunteina, tunnelmina ja tunteenomaisina vaikutelmina. Se myös soi vahvimmin musiikkina. Juuri siitä on olennaisinta kommunikoida, juuri sitä meidän eniten kuunnella. Ja niin musiikki vaistomaisesti opettaa meidät tekemään. Kauneus kertoo ideaaleista, koskettavuus elämän perusvirrasta ja kiehtovuus toimivimmista näkökulmista: juuri niihin sukeltaminen saa meidät olennaisten kysymysten äärelle ja johdattaa onnistumisiin..."

Lauantaina 14. huhtikuuta 2012

Eilen oli Väinämöis-aihe pinnalla (linkki 13. huhtik. 2012), joten tulin soitelleeksi jotakin kansallishenkistä, erityisesti Suomen laulua. Minua kiehtoo se, syvällinen elämänviisaus, jota suomalainen kulttuuriperintö muinaisemmilta ajoilta opettaa. Tuntuisi tähdelliseltä oppia laulamaan niin, että osaa senkin kommunikoida.

Maanantaina 8. huhtikuuta 2012, 2. pääsiäispäivänä

Finlandia-hymni olisi kai ymmärrettävä sen valossa, että se on Sibeliuksen säveltämä. Tueksi olisi soiteltava muitakin Sibeliuksen kappaleita.

Pääsiäissunnuntaina 8. huhtikuuta 2012

Soitin Jean Sibeliuksen säveltämää kappaletta Soi kunniaksi Luojan. Ihan käsittämättömän viisas ja hyväätekevä näkökulma siinä! Varmaan voisi oppia paljon ja saada elämänsä uusille paremmille urille tuollaisen elämänviisauden avulla, ja uskonnon apu tulee vielä lisäksi... Tuota pitäisi ihmisen suruunsa kuunnella eikä J. Karjalaista!

Radion sinfoniaorkesterin konserttia TV:stä katsellessani mieleeni tullutta:
"Mieleeni tulee taas kerran, että kun monta (tai harvakaan)
ammattilasta soittaa yhdessä, tulee soittoon helposti nuottienluvusta
peräisin olevia piirteitä ja ammatiin kuuluvan pitkän harjoittelun
meininkiä. Kuitenkin musiikki-ihanne, sävelmielikuva, mieleen nouseva
hahmo musiikin tunne-, meininki- ja elämäntapasisällöstä, sävellyksen
tavoittelemasta ihanteesta on omanlaisensa ja juuri sen tulisi toimia
oppaana siihen, miten lopullinen musiikkiesitys laatia ja esittää. Eli
olisi lähdettävä lomalle, rentouduttava niin, että mieli vapautuu
monenlaiseen avaramieliseen ja tunteidenmukaiseen, syntyy elämän kirjo
koulutetun kaavan sijasta. Olisi luotava uudelleen luontoyhteys, joka
tuo hengen tekemisiin. Sen valossa musiikkikin näyttää kauniit
tenhoavat puolensa, ja esitys saa uuden hehkun ja eheyden..."