Lauantaina 3. 5. 2014

Ukulelensoittoon tuli taukoa, kun ukulelenuotit olivat "paratiisi"saarten loppuun asti kyllästyneen ja perin juurin pottuuntuneen elämäntavan kuvausta/ilmausta. Ja mitä ukulelen soittoa videolta katsoin, oli se rämpytystä, kun taas oman ukuleleni sointi on kaunis ja tuo mieleeni suomalaisen Sibeliuksen(?) sävelmän Soi kunniaksi luojan, jonka tunteita arvostavuudesta ja suojaavuudesta juuri haluaisinkin oppia. Ukulelen sointi on jotenkin positiivisemmin tunteva kuin suomalainen kaihoisa ja osin surumielinen musiikki. Mutta kun tänää soittelin Jätkän humppaa kosketinsoittimella, niin taisin keksiä, mistä suomalaisen musiikin masentuneet sävyt johtuvat. Jätkän humpassa on reilu tervehenkinen meno, mutta sillä se tulee motivoineeksi miesnäjkökulman käytön naisillekin. Siis yhteiselon sujuvuuden varjolla on ujutettu mukaan miestenkeskinen meininki puutteineen kaikkien yhteiseksi kommunikaatiokieleksi ja yhteisön näkökulmaksi - ei siis miesten ja naisten välisen elämän kieli ja näkökulma vaan puhtaasti miehistä koostuvien porukoiden usein epäviisas, lyhytnäköinen ja kömpelö taso alkuperäisen tervehenkisen elämänviisaan tuntevan naisnäkökulmaakin ymmärtävän yhteisen meiningin ja näkökulman sijasta. Oikea kehityssuunta musiikin avulla olisi juuri päinvastainen!