Perjantaina 15. tammikuuta 2016

Kirjoitin tuollaisen http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2016/01/kieli-vai-laulu.html musiikki alkuperäisenä kommunikaatiotapana
 Tässä kokonaan:
"Kieli, vai laulu?

Voiko puhuttu kieli olla kehittynyt vasta kirjoitustaidon myötä - tai sen myötä, että naapuriheimot olivat tekemisissä kirjoituksen tai kirjoitustaitoisten kanssa tai joidenkin samantapaisten mekaanisten töiden kuten esim. jonkinlaisen rakentamisen? Ja sitä ennen olisi ollut vain v´laulu ja kommunikaatio sosiaalisesti, tekemiset, jaettu elämänpiiri ja näkymät toisten elämänkokemuksen myötä elämänmahdollisuuksiin. Luonnollinen tekemisten, tekemisentapojen, tavoitteiden, elämänviisauden ja tilanteiden taju ja sen ilmaisu lauluina kommunikaatiotarkoituksessa ja tekemisiä rytmittääkseen ja ajatuksia tukeakseen."

Mitäs noita luonnollisia kommunikaatiotilanteita ainakinolisi nykypäivän elämässä? Jos joku on harrastuksesta innostunut ja näyttää muille mallia, "Hei nyt mennään, näin!" vauhdikkaasti tehden ja sosiaalinen muiden samasta harrastuneiden nuoremman polven kanssa, niin syntyisikö äänellenin innostava kuvaus tekemisestä, jonkinlaisia hihkaisuja, kuvaavia äännähdyksiä yms?
Tai jos on jonkun sosiaalista kommunikaatiota ymmärtävän kanssa katsomassa jotakin kiinnostavaa, niin kuvailisiko äänen värillä, rytmillä, intonaatioilla, voimakkuuksilla yms tekemisentapaa ja näkökulmaa?
Mutta nämä ovat mlemmat opetustilanteita. Mutta laulu kiehtoo, sen luulisi olevan luonnollisen elämän osa, kun taas puheen lättänyys ei kiehdo mutta kerrotut asiat ja kertomusten kerrontatapa voivat kiehtoa. Olisiko siis jokin kommunikaatiomuoto, jossa olisi paljon asiaa, joko osin tai kokonaan laulumaista ja hyvin juuri kommunikaatiossa ja tekemisten ryhdittäjänä toimivaa? Ryhmää muodostavaa, laumoittavaa? Yhteisellä näkemyksellä lienee tässä jokin rooli, samoin vapaalla yksilöllisellä tekemisentavala ja elintilalla.

Jos kommunikaatiossa olisi paljon enemmän konteksti- ja näkökulmatietoja, niin voisiko silloin käyttää tekemisen ja elämisen näkökulmaa tunteiden tärkeiksi merkitsemin asioin ja olla paljon lähempänä sosiaalista kommunikaatiota, jonka äänensävyt ovat laulumaista tietoa kavereille? Etäisempiin ihmisiin ehkä yhteisön viisauden tai sen sivistyksen näkökulma motivaatioineen ja elämäntapoineen loisi yhteisöllisyyttä, toimeentulevuutta ja olisi yhteisesti allekirjoitettu, laulumainen, legendojen käyttöainetta.

* * *

Isäni ei osannut laulaa ja vika tuntui olevan siinä, että hän hahmotti elämänympäröivänä maisemana kerrallaan ja laulujen sävelkulut ja aiheet, kuten puhekommunikaatiokin yleensä, mainitsivat maisemasta yhden aiheen kerrallaan. Niin ettei laulutaidottomuuden tarvitse olla musikaalisuuden puutetta, vaikkeimniin ymmärtäisi musiikkia. Yhden aiheen kerrallaan voi hyvin valita teemaksi. Jos vaikka ryhmä harrastaa jotakin innolla, niin ehkä joku ryhmästä yrittää sävellystaitoa opetellakseen poimia siitä jonkin sävelmäksi, mutta sehän on ihan eri asia kuin osata säveltää koko maisema.
Laulaessa kanssa ei eläydytä nuotteihin vaan siihen elämänkokemukseen, niihin tunteisiin, tunnelmiin, tekemisiin, asioihin yms, mistä laulu kertoo, niin oma elämänkokemus on tavallaan astetta rikkaampi laulu jo valmiiksi. Ja jos laulun sävelmä on vain yksi teema, niin ei sen tarvitse löytyä keskeltä omaa olemusta vaan jostakin vain, ja elämänkokemus täydentää sen laulumaiseksi, kun ilmaisee elämänkokemustaan hiukan laajemmin, sen viihtyvyyden tunnistaen. Silloin laulu on kai malli mittapuullasi ihan hyvästä tavasta elää.