Keskiviikkona 22. 2. 2012

Katselin nettivideolta Sweet-yhtyeen kappaletta Wig Wam Bam ja ensi kertaa aloin hahmottaa, miten jokin kappale on tehty. Kun oikein yritän, niin ehkä vielä opin itsekin tekemään laulun. Ennen pidin sitä haihatteluna mutta nyt alan uskoa voivani oppia, :)!

Torstaina 16. helmikuuta 2012

Kuinka löytää musiikki elämästään:
Joka kappaleella on oma meininkinsä. Kun jää kuulostelemaan sävelmää, se luo näkökulman jonkinlaiseen elämäntilanteeseen ja meininkiin. Tunteet ja tunnelmat korostuvat, hyvä meininki nousee keskiöön ja kkkkrrrrhhhhhh-ääänet jäävät pois. Joka kerran, kun kuulee tunteikkaan kappaleen, oppii hetkeksi myös tunteikkaan tavan elää. Se on elämänviisauden kappale, taito muiden taitojen joukossa, taito, jota noudattamalla voi saada elämänsä musikaaliseksi. Kaikki kappaleet eivät ole ihan samanlaisia, mutta kukin opettaa jonkin näkökulman ja vanhat tunteikkaat laulut niitä, jotka saavat elämän soimaan - toki vain niiltä osin kuin voi itse vaikuttaa tekemisentapaansa ja meininkiinsä! Tunteikas, hyvin soljuva, tekemisen meininki, joka on aistivoimaisen tunnelmallinen, tunnelmasävyinä soiva.

Oodi - mikä oikein on oodi? Oodi koirille luonnistuu jollain lailla, ihmisille ei lainkaan ja pikkulinnuille superhyvin. Lienee aiheena olevan musikaalisuudesta kiinni, elämän meiningin hyväntuulisesta aistivoimaisesta tunnelmallisuudesta, löytyykö säveliä helposti vai ei.
Jos jo löydän jotakin säveliä ja osaan lauluista tavoittaa hiukan sitä, mhin tapaan ne on sävelletty, niin ehkä silloin voin myös oppia ymmärtämään, miten ne on sanoitettu. Soittelin laulua Elämältä kaiken sain, ja jännää, kun sen suomenkieliset sanat ovat ihan toisentyyppiset kuin englanninkieliset. Syntyy ihan erilainen kuva koko laulusta ja siitä, mitä musiikki on, kauniimpi, haikailevaisempi, mutta vähän ohkaisempi myös. Amerikkalainen näyttäisi elevän tehdastyöläisen tapaan käytännön elämää elämänviisauden ja aistivoimaisuuden tasolla ja tavoittavan näkemyksellisyyttä ajatuksissa, jotakin, mikä kantaisi ne yli kulttuurirajojen elämän olennaisten kysymysten äärelle. Suomalainen taas on kokonaiskuvallisempi, hahmottaa laajemman maiseman kerrallaan, mutta ajattelussaan lätistyy liikaan konkreettisuuteen ja akateemistyyppisten näkökulmien ulkolukuun sen sijaan, että kylliksi antaisi kokemuksellisen näkökulman olla mukana elämänviisautta myöten - ei vain oman elämän ohjauksessa niin kuin suomenkielisillä on tapana, vaan myös muiden elämänkohtaloiden myötäelämisessä ja ymmärtämisessä, maailman markkinavoimien, kulttuurien synnyn ja erilaisten elämänkohtaloiden ja sosiaalisten kiemuroiden ymmärtämisessä.

Maanantaina 13. helmikuuta 2012

Jokaisessa laulussa on oma teemansa, oma tapansa, millä elämänkokemuksen kiehtovuudesta on poimittu sävelmä. Jokaisesta sukelluksesta jonkin laulun maailmaan voi oppia uutta säveltämisestä.
Osaan jo muuntaa jotakin kokemuksistani, tunnevireestäni ja haaveistani säveliksi, mutta monesti siihen tulee päälle vaikutelma siitä mitä silloin katselen, lättänöityy koskettimiston näköiseksi, vaan kaipa tuo enemmän soittelemalla ja monenlaista kokeilemalla... Oppimista olisi siinä, miten tavoittaa olennaista, koskettavimpia kohtia elämänkokemuksessaan. Nyt on kaikki vielä hapuilevaa, harjaantumisen alkuvaiheissa.

Sunnuntaina 12. 2. 2012

Itä-Savossa oli juttu oopperalaulajasta, joka oli Saksasta tullut talvilomalle lapsuudenkotiinsa Juvalle. Oli tosi luksuksen näköistä, kun on ammatti, jossa saa olla elämänviisas ja tunteva. Katselin lehtikuvaa ja jäin miettimään, miten hän mahtaa laulaa. Syntyi mielikuva, että järkivoittoista hyvän ideaalisen terveen ikiaikaisen tekemisentavan mielikuvaansa ilmaisten. Kokeilin kokeeksi laulaa Volgan lauttureita ja niin ainakin tuli kiva ääni ja tunsin oppineeni jotakin laulusta. Eksyin miettimään, voisiko Volgan lauttureita laulaa amerikkalaiselle ja jos niin miten. Tuo terveen tekemisentavan ideaali tuntuisi toimivan siltana kulttuurien välillä.
Aiemmin päivällä soittelin kappaletta Sydämen suru ja mietin, että elämänviisaampi näkökulma olisi kivempi. Koetin kehitellä jotakin omaa, mutta sain aikaan vain lyhyen pätkän kunnes hukkasin näkökulman, mutta kiva aluevaltaus silti! Ensi kertaa rustasin joitakin nuotteja paperillekin, eihän niillä mitään virkaa ole mutta jännää yrittää.

Torstaina 2. helmikuuta 2012

Soittelin kappaletta Thanksgiving prayer useampaan kertaan saadakseni sen soimaan oikein ja tulin sitten samaan tyyliin laulaneeksikin. Hämmästyksekseni laulun tunnelman tavoittelu sai minut laulamaan kaksi eri säveltä yhtä aikaa. Mietin, että tätäkö laulajien taidot ovat: osata kaikenlaista monimutkaisempaa, hienompaa. Mutta siitä seuraa monelle laulajalle, että hienouksien tavoittelu ja niiden noudattaminen syö koko kapasiteetin ja niin vapaamuotoinen laulamisen ilo tukahtuu ja sen myötä aitous sammuu ja jäljelle jää vain ohjelmoitu kaava. Tarvitaan irtiottoa, lomalle lähtöä kaikista vaatimuksista, elämänmakuisuuden ja vaatimusten yksinkertaisuuden myötä paremman laadun tavoittamista: yht'äkkiä onkin tilaa omille meiningeille, oman elämän tunteiden kirjolle, aidon arkisen sosiaalisuuden tunnelmarikkaudelle, omalle tahdille ja omille lisäkuvioille. Laatikkoja kantavan kädet ovat varatut, samoin käy muiden vaatimusten kanssa. Vapaasti kulkevan kapasiteetti on suurempi ja haasteiden kohtaaminen käy luovalla eheydellä.
Pianon ääni on hiukan kuiva ja kolkko kuin sotaisat laskelmat, joita lapsuudessani lasten kesken kisatessa tehtiin. Lieneekö tuo vain liikaa aikaa sisätiloissa viettäneen ärtyisää toraisuutta? Aikuisten suomalaisten luonnonrakkaus pelastaa paljolta: saa katsomaan ihaillen puita, joiden rakenteiden monimuotoinen rikkaus opettaa kuvallisen ajattelun ja sen myötä laskelmat monta vertaa kehittyneemmiksi: monimutkaisemmiksi, tarkemmiksi, oikeaanosuvammiksi, kaikenkattavammiksi, monipuolisemmiksi ja viisaammiksi, taktisesti ylivertaisiksi: syntyy sujuva lopputulos, laatutasoltaan sivistynyt ja onnistuneisuuttaan ja viisauttaan tunteikas.