Perjantaina 13.9.2013

Eilisen Itä-Savossa oli näyttävä kuva Dave "Isokynä" Lindholmista ja innostuin maalaamaan sen, mutta eihän siitä kummoinen tullut, ei edes näköinen,
 , mutta jotenkin tunnelmallinen ja jäin miettimään, että mikä meni maalatessa pieleen ja mikä onnistui ja miksi. Sain tuosta niin paljon vaikutetta, että aloin ymmärtää, miten hän kyhää laulujen sanoja: käyttäälaulun meiningin hahmottamiseen lättänää kuivaa näkökulmaa kuin kuka hyvänsä kuuntelisi laulua siihen suuremmin uppoutumatta, hyvä meno vain kuulostaa mukavalta, ja poimii sitten ne sanat jotka luontevimmin sitä arkisessa kielenkäytössä kuvaisivat. No, tällaista ainakin opin, kun ennen en osannut kyhätä minkäänlaisia sanoja mihinkään lauluun.

Sunnuntaina 8.9.2013

Radiossa haastateltiin kapellimestari Lintua, mikä sai kapellimestarin työn kuulostamaan kiinostavalta. Jäin kuuntelemaan haastattelun jälkeen soivaa klassista musiikkia, jota kai jokin sinfoniaorkesteri soitti, ja kun mielessäni kokeeksi koetin johtaa orkesteria, niin hämmästyksekseni se ei ollutkaan monimutkainen musiikkimaisema vaan useammat instrumentit kuvasivat yhtä tai kahta samaa eläintä tai puuta tms. jokin askelia, toinen tunteita, komas ihanteita. Ihanteiden ja vaikuttavuuden kohdat oli soitettu liian vikkelään. Mutta mielenkiintoista kyllä.
Mutta voihan se olla, että musiikkimaisema on parempi ymmärrykselle. Ja ihmisluonnossa on kaipuu siihen, että elämänkokemus muodostaisi musiikkimaiseman. Joten ehkä hyvä näin kuin on perinteisesti soitettu.