Itsekseen soitellessa ja laulellessa on upeaa, kun aina löytää jotakin uutta, aukeaa kokonaan uusi musiikin maailma. Koulumaisuus tappaa itse löytämisen, mutta kun hakee juuri elämänmakuisuutta, ei niinkään musiikkia siten kuin se on nuotteihin kirjoitettu, vaan jotakin sen alkumuotoa elävässä elämässä, sen kiehtovuudessa ja elämänviisaudessa, joka koskettaa tunnetasolla, niin silloin on niin rikkaan näkökulman kanssa tekemisissä, että sen myötä musiikki aukeaa aina vain uuteen rikkauteen, kiehtovien uusien näkökulmien ja punaisten lankojen suuntaan. Sillä vaikkei itse nuoteista tavoittaisi kuin tietyt tutut asiat, niin elämän tuomat mielekkyydet antavat uusia kiehtovia teemoja, jotka tuovat syvyyttä ja monimuotoisuutta entisten mielekkyyksien lisäksi.
Tähän liittyen: Katselin pari viikkoa sitten videolta Bruce Springsteenin Dancing in the dark - esitystä ja kommentoin: "Maybe it is wrong to try to understand Bruce's skills via rough realism or via music. High skill is born from reaching for the ages old correct way to live that is encoded in the human nature. That fine sensitivity and vivid aliveness is music in its original form and has a strong lively touch with reality."
Laulamisesta: Kaunis ääni ei ole tekninen taito vaan tunnelmalliset hyväntuulisen toimeliaat mielentilat soivat äänessä kauniisti. Ei siis rauhoituta laulamaan vaan pikemminkin riehaannutaan toimeliaiksi ja sivutuotteena syntyy kaunis sointi. Olennaista on, ettei tee reunoja olemukselleen tai muuten uraudu, sillä tuohon tukahtuneeseen voimattomuuteen uupuu äänikin. Anna laulaessasi virtaavan ilman soida juuri eläväisissä kohdissa ja jätä uupuneet työmäiset kohdat hiljaisiksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti