maanantai 31. joulukuuta 2012

Uudenvuodenaattona ma 31. joulukuuta 2012

Joululaulujen jälkeen tavalliset laulut kuulostavat lättäniltä. Siinä, missä joululaulu vastaa tunteisiin lohduttaen ja luoden haavekuvan, tavallinen laulu vain kuvaa mielentilan, ja tähän aikaan vuodestahan ne ovat aika puhdittomia, kun kesä on niin kaukana ja rankka pimeä kausi vasta juuri isolta osin takana. Mutta voihan tavalliseenkin lauluun lisätä tenhoavuutta, jos sitä kerran kaipaa. Olen soitellut melodioita vain oikealla kädellä ja niin nyt koetin lisätä säestyksen. Ja säestyksiäkin voi kai olla hienommin soitettuja ja sitten niitä lättänämpiä tavallisia.
Samaan tapaan kuin voi laulua säveltäessään kuvata mielentilan, voi kuvata myös haaveen herättämiä tuntemuksia. Jos kaipaa lohtua, niin se on tavallaan haave paremmasta, jonkinlainen käsitys siitä, mikä olisi parempi, ja sen voi melodiaan laitaa vastaukseksi, niin tulee kovin hyvä mieli itselle.
Joululaulut eivät kai ole sävellettyjä joulun mielentilan kuvauksina vaan joulua rakentamaan. Ne siis ymmärtää paremmin sävellystavan osalta ennen joulua kuin jouluna tai joulun jälkeen. Jos palaa muistelemaan joululauluja, niin näkökulma ei enää tuokaan soivaa elämänkokemusta, kuten ennen joulua samat laulut, vaan puhdittomuutta, kun viite joulun tunnelmaan on väärä. Joululaulu on joulun rakentaja eikä joulun kuvaaja.
Tähän aikaan vuodesta tunnelmataju lättnöityy, koska toimeliasta käytännön elämää, liikuntaa, luontokontakteja ja positiivisia kokemuksia säästä on paljon vähemmän kuin lämpiminä vuodenaikoina. Niinpä urheilun tärkeys korostuu, se kun saa elämänkokemuksen soimaan vahvasti. Tässä lainaus Haaveammattiin-blogistani: "Tässä laatimani paljon onnellistuttava kaikille sopiva liikunnallisia lahjoja kasvattava ohje:
"Do not make plans about how to move but decide each second and each fraction of a second anew what right now feels like the best idea about where to move, how to move, in which style, in which attitude, in which mood, with how much eager interest and quickness resulting from that or relaxed awareness or emotionally motivated force,... So you change all the time, your plans change and you learn to pick each fraction of a second just the things that you like best right then to be your goalsetting right then in practice in your movements. So you feel happy and fulfilled. Be wary of boredom and habits."
Ehkä tusinan urautumattoman kokeilukerran tuoman kokemuksen myötä tämä liikkumistapaohje yleistyy elämänohjeeksi muille elämänaloille ja auttaa Sinua yltämään jatkuvasti parhaimpaasi, tai ainakin melkein. Et siis jää käytännön olosuhteittesi sanelemalle laatutasolle, vaan yllät haaveenasi olevaan tyylilajiin arjessasi.
 (Lisää onnellistuttavien elämäntapojen ohjeita blogissani http://happinesstipsblog.blogspot.com .)"

Kun joulu on rakennettu juhla, hyvä aika eikä luonnostaan syntyvä upea juttu kuten kesä, niin ehkä puhti katoaa tammi-helmikuussa siihen, että muistelee kesän sijasta vii´meisimpänä hyvänä aikana joulua eikä kesää. Ja puhti palautuu, kun maaliskuussa koittaa kevät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti