Olin katsomassa melkein vain vanhuksista koostuvaa bändiä. Rumpali lauloi tosi hienosti ja muutenkin oli laulunsa vanhan ihmisen laulun tapaan tenhoava. Tekisi mieleni mukaan, mutten taida mitenkään kyetä, kun perustaitoni ovat liian heikot. Onneksi olivat kumminkin ystävällistä porukkaa ja toivottivat tervetulleeksi.
Luen kirjaa Bruce Springsteenistä, aikamoisen musikaalinen keitos, joka tuntuu auttavan kohti autenttisempaa tekemistä.
Mietin, mitä kaikkea elämäntaitoja tanssien laulajan tulisi osata. Myöhään valvoville tanssijoille voisi opettaa meditatiivisen unen, joka on virkistävän nautittava ja mahdollistaa keskellä yötä ylhäällä pomppimisen – opin sen kun joku kolisteli oveani aamuyöllä ennen lehden tuloa ja pitkään puolittain valvoin joka yö varuillani, toki meditaatio oli tuttu jo ennestään..
Sosiaalisia pulmia voi lieventää terveellä tavalla tekemällä – se kai on tyylikysymys, jonka myös voi kommunikoida laulamalla.
Ongelmanratkaisu käy reittiä ideaali -> ideaalin mukainen tunnelma, joka ratkoo ongelman -> tunnelman mukainen maisema -> maiseman mukainen toiminta käytännössä tuon tunnelman vallitessa ideaaleista tinkimättä. Onkohan liian monimutkaista lauluun, voisiko sitä yksinkertaistaa jotenkin? Ehkä käytännönläheistämällä ja etsimällä noita komponentteja yhteisestä elämänkokemuksesta.
Kai laulajan pitäisi osata solmia seurustelusuhteita. Olen sitä joskus tehnyt luomalla ympäristöni ihmisille hyväntyyppiset tavat olla sosiaalinen. Ilmeisesti, jos tuosta sosiaalisesta tyylistä saisi mielikuvana koko elämän laajuisen, voisi kukin valita laajemmasta joukosta parinsa, siis myös niistä, jotka eivät ole läsnä. Sillä että löytää mukavan perusolemisentavan, saa luotua todellista luotettavuutta eikä ole viemässä herkkäuskoisia suden suuhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti