Miten harjoitellaan uutta

Kun kohtaan uuden ilmiön, jonka haluan oppia, muodostan siitä ensin ideaalikuvan: jotakin, mitä alkuperäinen aidoin musiikki olisi ollut, edes summittain jollen paremmin osaa. Annan mielikuvan hautua, jotta se ei katoa uusien mielikuvien alle kun kokeilen sen soveltamista. Kun mielikuva on muistissani niin selkeänä kuin osaan – mikä ei kyllä ole lähes koskaan parempi kuin sumuisa, mutta ehkä jonakin päivänä vielä.. – pidän sen mielessäni ja kokeilen tuo ideaalimielikuva oppaanani. Etenen sen matkaa kuin hyvin sujuu ja jätän sitten taas koko jutun hautumaan, jotten millään mekaanisesti toistetulla häiritse haaveitani. Seuraavalla kerralla sitten jatkan oppaanani sekä ideaalini että aiempi kokemukseni ja sen tuomat taitohaaveet, niillä korvaan nuottikirjoituksen, koskettimiston mekaanisen puolen ja ylipäätään kaikki kaavat. Harjoituksen kertyessä arkipäiväistän taitojani, jotta ne eivät pääse sanelemaan koko tekemistä, ja pyrin yhä enemmän kosketuksiin alkuperäisen elämänmakuisen musiikkihaaveeni kanssa. Teknisen taidon sijasta opin jotakin, mikä aiemmin oli kokonaan ulottumattomissani, pelkkä kaukainen haave mutta nyt jo jotakin, mistä tunnun saavan otetta. Ajan myötä haave toisensa perästä arkipäiväistyy, olen onnellisella löytöretkellä tuntemattomaan…